Toiminta ja tapahtumat

Heikel-Heikinheimo - sukuseuran jäsenet tapaavat toisiaan vuosittain suvun kantaisän nimeä mukaillen Heikinpäivän lounaalla. Lounas järjestetään tammikuussa Helsingissä ja ohjelmaan sisältyy ruokailun lisäksi yleensä alustus jostain laajan suvun keskeisestä henkilöstä, yleisesti kiinnostavasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä tai muusta ajankohtaisesta asiasta. Viime vuosina lounas on yhdistetty myös tutustumiskäynteihin. Kohteita ovat olleet muun muassa Näyttelykeskus WeeGee ja Mannerheim-museo. Toimintakertomuksista voi lukea lisätietoja Heikinpäivän tapahtumista. Lisätietoja saa sukukirjeestä ja sukuseuran puheenjohtajalta tai hallituksen jäseniltä.

Joka toinen vuosi pidettävän sukukokouksen lisäksi sukuseurassa järjestetään retkiä suvulle merkittäviin paikkoihin. Vuonna 2004 toteutettiin retki Ivaloon ja Inariin ja vuonna 2011 Tornionjokilaaksoon, missä matkustettiin sekä Suomen että Ruotsin puolella.

Sukuseuran jäseniä muistetaan vuosittain hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten yhteisillä kirjeillä, jossa tiedotetaan toiminnasta ja kerrotaan sukuseuran kuulumisia.

Sääntömääräiset kokoukset

Kokousmuistiot

Toimintakertomukset

Muita menneitä tapahtumia

Heikinpäivän lounas 2014

Vuonna 2014 lounas järjestettiin 19.1. sunnuntaina ravintola Wellamossa. Maittavan lounaan lisäksi paikalla olleet saivat nauttia leppoista tunneltamasta sekä Ari Muhosen filatelialuennosta postilähetyskokoelmineen. Arin erityiskokoelma keskittyy vuoden 1918 sisällissodan punaisten postilähetyksiin.

Matka Söderskärin majakalle kesällä 2012

Sukuseura teki kesäretken Söderskärin majakalle Porvoon edustalla. Nanna Kataviston kirjoitti retkestä tarinan.

 

Ylös